Nyt on luvassa toivottu synnytyskertomus. Minä en lukenut synnytyksistä mitään ennen kuin ihan loppuvaiheessa ja kielsin tuttuja kertomasta kokemuksistaan. En halunnut tietää etukäteen mitään, sillä jokainen synnytys on erilainen ja oli ihan turha stressata itseään kauhukertomuksilla. Loppuvaiheessa oloni oli niin tukala että uskalsin lukea kokemuksia. Halusin vain että raskaana olo päättyy ja etsin tietoa kaksosraskauksista ja synnytyksistä. Toisaalta olo oli ristiriitainen: toivoin että päätös leikkauksesta tehtäisiin mutta toisaalta halusin tyttöjen pysyvän masussa vielä mahdollisimman kauan.
Minulle tehtiin siis sektio. Menimme kolmatta kertaa synnärille, sillä johtuen raskausmyrkytyksestä jalkani turposivat silmissä ja verenpaine nousi. Minut tutkittiin, otettiin bebejen sydänkäyrää ja heillä oli kaikki ok. Sattui aivan helvetisti kammeta itsensä tutkimuspöydälle ja siitä taas petiin. Oloni oli niin järkyttävä että taisin itkeskelläkin. Oli sunnuntai ja keskiviikolle oli sovittu sektioaika sillä bebe a oli perätilassa. Lääkäri ehti sanoa että he jättävät minut tarkkailuun ja ajattelin että ei jumaliste taas, en kestä! Viikkoja oli 36+5. Sitten lääkäri kokeili refleksit jaloista kopauttamalla ja muistan hänen todenneen että aika vilkkaat ovat. Meni muutama minuutti ja lääkäri huikkasi, että nyt leikataan. Vauvoilla oli kaikki hyvin mutta oma kroppa alkoi antamaan periksi ja raskausmyrkytys vain paheni. Kun puin leikkausvaatteet päälle alkoi lapsivesi tihkua. Mieheni otti minusta viimeisen kuvan jonka jälkeen laitettiin kanyyli ja katetri paikoilleen. Sitten se oli menoa ja apua kuinka jännitin! Mieheni ei päässyt mukaan sillä kyseessä ei ollut suunniteltu sektio.
Leikkaussalissa oli paljon väkeä, en muista montako, mutta tarpeeksi! Sain spinaalipuudutuksen ja tätä olin pelännyt! Mutta se ei tuntunut missään! Olo oli hassu kun koko kroppa rinnasta alaspäin oli puutunut. Tätä ennen tärisin aivan hulluna, enkä saanut sitä loppumaan. Sain lääkettä tärinään ja tumaus sai aikaan hyvän olon, huh! Puudutus toimi hyvin ja leikkaus alkoi. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun bebe a saapui kiljuen maailmaan. Minuutti myöhemmin bebe b oli maailmassa, kiljuen :) Anestesialääkäri kertoi koko ajan mitä tapahtuu ja silitteli kasvojani kertoen mukavia juttuja muistaakseni omista lapsistaan. Tunsin että jotain tapahtuu mutta yhtään kipua en tuntenut.
Pahoinvointi alkoi vaivata ja sain siihen nopeasti lääkettä, siitäkin tuli mukavan pökkyräinen olo ;) Mieheni pääsi saliin kun minua ommeltiin kiinni, ja kätilöt ohjasivat katsomaan leikkuupöydältä pois päin. Tytöt ja mieheni kävivät pusuttelemassa minua. Itekin ja hymyilin. Voi luojan kiitos tytöt olivat tuossa!
Minut vietiin heräämöön ja sain koko yön hyviä lääkkeitä suoneen sekä pistoksina olkaan. Tytöt menivät lastenosastolle kahdeksi päiväksi sillä minä jäin tehotarkkailuun, magnesiumtippa meni suoneen raskausmyrkytyksen vuoksi. Valehtelematta olin äärimmäisen huonossa kunnossa ja pelkäsin että mitä minulle oikein vielä tapahtuu. Kerron tästä lisää myöhemmin! Itse sektio oli positiivinen kokemus ja leikkaushaava on oikein siisti. Sektiota ei siis kannata pelätä!
Tässä melko pitkästi kerrottuna, lisää saa kysyä jos unohdin jotain!
.JPG)
